2. marras, 2022

Teksti

Kesä 2022

Tuparengin Arabia-makasiini oli jälleen avoinna juhannuksesta aina koulujen alkuun elokuussa ja ihan mukavasti turistit ja jo tutut asiakkaat meidät löysivät tänäkin kesänä!

Ovet olivat avoinna 6 päivänä viikossa ja uutuutena heinäkuussa oli keskiviikkoisin myös ns. iltatori Kirkkokadulla ja Hotelli Krepelinin pihassa. Iltatorille tervetulleita kaikki joilla jotain myytävää löytyy,  mm: käsityöt, kukat, leivonnaiset, mehut ja hillot, puutarhakoristeet ym. ym, eli kaikkea mahdollista. Toivomme että tämä saa jatkoa ensi kesänä ja että siitä tulisi uusi "perinne" ja tutustumiskohde kaupungissa kävijöille.

Kesämarkkinat heinäkuun 14-17 pvä olivat pieni pettymys sään suhteen koska jokapäiväiset sateen verottivat kävijämäärää eikä tavoitteeseen tällä kertaa ihan päästy vaan jäätiin noin 40.000 tuhanteen kävijään,  kaupungissa jo totutun 60.000 sijaan.

Syysmarkkinatkin kärsivät sateisesta säästä kuten kaikki tapahtumat tänä kesänä.Toivotaan parempaa ensi vuotta!

Tälle vuodelle jäljellä vielä yhdet messut Hämeenlinnassa (12-13.11.2022) nähdään siellä!!

Kiitos kaikille asiakkaille ja Hyvää loppuvuotta, Tuparengin porukka

1. syys, 2021

Teksti

Kesä -ja kesämarkkinat  2021

 

Kesämarkkinat 2021 olivat tällä kertaa 4 päiväiset. Tällä järjestelyllä pyrittiin varmistamaan turvalliset markkinat ja jakamaan kävijät tasaisemmin joka päivälle, jotta vältettäisiin ruuhkat joita normaalisti on syntynyt lauantaisin. Kokemukseni on että tämä onnistui hyvin. Ainakaan markkinoiden jälkeen ei kaupungin korona-tilanne muuttunut juurikaan.

Arabia-makasiini oli tänäkin kesänä avoinna juhannuksesta elokuun ekaan viikkoon saakka, ja Krepelinin pihassa ja makasiinissa kävi tasainen virta niin vanhoja tuttuja kuin ihan uusia asiakkaita. Paljon oli  liikkeellä kotimaisia turisteja jotka eivät koskaan aikaisemmin olleet käyneet pienessä kaupungissamme ja paljon kuului ihastuneita kommentteja ja lupauksia tulla uudelleen, mikä on tietysti ihana kuulla.

Perinteinen vanhanajan toripäivä on ikäväkseni peruttu, yllättäen muuttuneen koronatilanteen vuoksi, joten seuraavaksi jännitämme miten käy Syysmarkkinoiden jotka olisivat vuorossa 2-3 lokakuuta!!

Siihen saakka keskitymme uusien tuotteiden hankintaa ja kiertelemme "maita ja mantuja" niitä etsien.

Näkemisen toivossa, Tuparenki ja piika   😉

 

21. touko, 2021

Teksti

Maaliskuussa 2020 koko Suomi pysähtyi!  Ja kaikki tapahtumat peruttiin, niin myös messut ja markkinat. Toivottavasti tänä kesänä saamme pitää perinteiset kesämarkkinat täällä Kristiinankaupungissa ja jatkaa pitkää perinnettä!

Olemme odottaneet hyviä uutisia sydän syrjällään, saako pitää vai eikö ja nyt näyttää lupaavalta. Niin lupaavalta että kesämarkkinat saattavat olla jopa nelipäiväiset!! Se olisi mahtavaa!!

Mutta odotamme lopullista varmuutta asiaan "pienellä varauksella" kuitenkin, tämä pandemia kun ei ihan vielä irroita otettaan kokonaan. 

Jos markkinat toteutuvat, toivottavasti kaikki te ihanat asiakkaan tulette taas moikkaamaan ja katsomaan mitä makasiinin hyllyihin on talven aikana löytynyt, uutta tavaraa on nimittäin kertynyt kaikesta huolimatta.

Tervetuloa myös kaikki te jotka tulette tutustumaan kauniiseen Kristiinankaupunkiin ensimmäistä kertaa.

Nähdään kesällä 😉

Terveisin Aija Tuparengistä

1. heinä, 2020

Kesä 2020

Meille kaikille varmasti hankala kevät meni "kotona" ja kevätmarkkinat jäivät pitämättä ja samoin Avoimet portit.

Nyt kun vihdoin rajoituksia puretaan ja ihmiset alkavat liikkua, on kotimaanmatkailu nostanut suosiotaan, jonka vuoksi me Tuparengissäkin päätimme avata ovet koko heinäkuun ajaksi!

Tervetuloa siis läheltä ja kaukaa tutustumaan kauniiseen Kristiinankaupunkiin ja sen viehättävään puutaloidylliin ja Krepelinin pihapiriin jossa Arabia-makasiini on.

Olemme avoinna 1.7-2.8.2020 

Maanantaisin suljettu,  Ti-KE klo: 10-17,  Lauantaina klo: 10-14 ja Sunnuntaina klo: 11-15

Terveisin Tuparenki

Itäinenpitkäkatu 47, 64100 Kristiinankaupunki

puh: 045-1889942

11. maalis, 2018

Talvi pitää otteessaan ja lunta sataa.....

 

Vuosi on vaihtunut ja on taas aika suunnata katseet kohti kevään ja kesän tapahtumia. Sydäntalven aikana on pikkuhiljaa kerätty mielenkiintoisia esineitä, etsitty tiettyjä astioita/osia asiakkaiden toiveiden mukaan ja tehty löytöjä jotka kesällä, toivon mukaan vaihtavat omistajaa. Kesämarkkinat palaavat taas "omalle" paikalleen eli heinäkuun puoliväliin, eli tällä kertaa kaupunki täyttyy markkinamyyjistä ja kävijöistä 13-15 heinäkuuta. Viime vuonna tehty kokeilu jossa markkinoiden ajankohta siirrettiin viikkoa myöhemmäksi ei ottanut tulta ja sai paljon kritiikkiä, joten nyt ollaan taas ruodussa.

Kevättä odotellessa......

Terveisin Tuparengit 🙂